Varia Aviapolis, Rälssitie 13.

Kerhon syyskauden toiminta on päättynyt. Kiitos mukana olleille tanssin harrastajille. Kerho toivottaa iloista Joulun odotusta kaikille.

Vantaan Tanssitaidon vapaat lavatanssin harjoitukset Varia Aviapoliksen liikuntasalissa jatkuvat torstaisin alkaen 10.1.2019 klo 20.00-22.00. 

Tule mukaan harrastamaan mukavaa liikuntaa. Tiede on todistanut, että tanssi on monella tapaa hyödyllistä henkistä ja fyysistä harjoitusta.

Toiminta on varsin vapaamuotoista. Joskus kerrataan lyhyesti edellisen tiistain kuvioita. Musiikkia soitetaan levyiltä ja mukana olijat voivat esittää toiveita, joita toteutetaan levyvalikoiman puitteissa.

Kerhollamme on tapana, että kaikkia mukana olijoita tanssitetaan, joten voit tulla yksin tai parin kanssa ja muutenkin meillä on hyvä meininki.

Pääsy harjoitteluiltaan on maksaneilta jäseniltä ilmainen ja muilta kolme euroa kerralta. 

Juomatauon aikana on tarjolla kahvia, teetä ja pientä syötävää edulliseen hintaan.